25.10.2013

Asia on pottu ja sillä kala.

Tuoreen kalan voittanutta ei ole. Tänä perjantaina heitin perunat pilkottuna kattilaan. Keitinveden maustoin valkosipulilla, suolalla ja timjamilla. Kun perunat olivat melkein pehmenneet, maustoin kuhafileen palaset vähällä jauholla ja vähällä suolalla. Paistoin kalat valkosipulin kera pannulla.

Kun kalapalat olivat miltei valmiit, lorautin pannuun tilkan valkoviiniä. Sen sihistyä kalat olivat valmiit. Valutin perunoiden keitinvedet pois, lisäsin pottujen joukkoon pari lusikallista karkeaa dijonsinappia, ruohosipulia ja lorauksen valkoviinietikkaa. Vähän kermaa. Pyöräytin lusikalla pari kertaa ympäri, niin että potut puoliksi muhjuuntuivat. Kokosin lautaselle. Pieni sitruunanmehu ja vähän yrttejä päälle. Siinä se.


Maistuvaa perjantaita! Viikonloppuna tiedossa fonduekauden aloitus ja muita syksyn viimoihin sopivia makuja.