Terveisiä Ranskan Rivieralta: herkkusuun hymy on täällä niin leveänä, että ruoka tuskin pysyy suussa. Bouillabaisse, moules marinières, salade niçoise, vín, baguette ja... purkkimuonaa. Nizzan kaduilla eteen osui kauppa, joka myy pelkkää säilykemuonaa: mereneläviä purkissa. Kyse ei kuitenkaan ole mistään tunnistamattomaksi jauhetusta ja kalankaltaisia aromeja sisältävästä hötöstä, vaan hyviin öljyihin, sinappeihin tai kastikkeisiin säilötyistä makrilleista, anjoviksista, sardiineista ja kyllä, myös tonnikaloista. Jos purkin kyljessä luvataan öljyä ja sitruunaa, löytyy sisältä sitruunanlohko ja laadukasta oliiviöljyä. Ota patonki ja lasi viiniä. Murra patonki, kaapaise sen väliin muutama makrilli. Herkkusuun maailmassa luksus ei aina tarkoita silmissä viliseviä euroja. Miam.
Nykymaailman menossa kaikki pitää saada yhdestä paikasta – mieluiten isosta kauppakeskuksesta, jossa vaaditaan hermoja enemmän kuin kellään on aikaa antaa. Pienistä erikoisliikkeistä on samalla tullut luksusta. Euroopan kaduilla kulkiessani ihastelen aina sympaattisia (eli pieniin tiloihin ahdettuja) erikoisputiikkeja: kuinka ihanaa olisikaan tehdä päivittäiset ostokset paikallisessa lihakaupassa, kalaputiikissa, juustolassa, leipomossa… Tosiasia kuitenkin on, että aika harvalla meistä olisi aikaa (tai hermoja) juosta maanantai-iltana nuo kaupat läpi. Kahden aikuisen taloudessa se ehkä onnistuisi silloin tällöin, mutta epäilen lapsiperheiden enemmänkin ihastelevan täältä-saat-kaiken –kauppojen valmiita kassinhakupalveluita.
Pienen palan luksusta voi kuitenkin noukkia kaupunkien kauppahalleista ja toreilta. Oman kotikaupunkini Turun tori hakee vertaistaan. Kauppahallien erikoisliikkeistä saat usein kaupan päälle hyvät reseptit. Turun kauppahallissa yksi tällainen ”resepti kaupan päälle” –putiikki on Herkkunuotta, suosittelen! Kauppiaan kanssa rupattelu on toki kovin vieras ilmiö nykymaailman kiireessä, mutta se kannattaa! Jos omistat auton, voit kesälomalla kaapata palan aitoa tunnelmaa hakemalla mökkivihannekset suoraan tilalta. Ehkäpä pelkkä pienessä kyläkaupassa käynti tuntuu mukavalta vaihtelulta suuren marketin sijaan.
Turistikylien ilmiö eli kaikkiin ruokalajeihin erikoistuneet ravintolat kannattaa kiertää kaukaa, nälän niin salliessa. Ravintola, joka tituleeraa itseään pizzeriaksi, kalaravintolaksi ja teesalongiksi yhtä aikaa ei todennäköisesti ole riittävän hyvä herkkusuulle. Pienen pieni sivukujan creperie on varmempi valinta. Omistajat ovat tunnistaneet oman osaamisalansa ja panostaneet siihen. Tällainen on esimerkiksi Tukholman Södermalmilta Götgatanilta eroavan pikkukadun Fyra Knop: kadulta miltei huomaamaton ja rustiikkinen (eli kulunut) ranskislättymesta, jonka crepet ja galettet ovat vertaansa vailla. Paikassa on vietetty useat tunnelmalliset illat ystävien kera. Konstailemattomuus ja asiantuntevuus yhdistettynä, kelpaa.
Tukholmassa elää muuten myös pienenpienoinen kauppaketju CajsaWarg, jonka löytää esimerkiksi Södermalmin itäosasta aivan Viikkarin terminaalin yläpuolelta lähtevältä kadulta. Pienen kaupan puuhyllyiltä se tavallinen tomaattipyrekin tuntuu jotenkin antoisammalta. Saman kadun alkumetreillä sijaitsee myös iki-ihana Chokladfabriken, jonka äppelmustia ja kaakaota on päästävä maistamaan syksyisinä iltoina. Äppelmust on se omppumehu, jonka ehkäpä isoäitisi valmisti syksyn alussa. Kyse on ihanan sameasta ja oikeasti omenaisesta juomasta.
Istun Nizzassa ja huomaan kirjoittaneeni pieniä paloja Tukholmasta. Ehkäpä Nizza vaatii vielä hieman pureskelua – sulattelen tätä reissua kirjoittaen kotimaahan palattuamme. Tukholmasta on luvassa myös lisää, sen lupaan.
Erikoistumisvinkki: Euroopan rannikolla simpukoita syödään ympäri vuoden. Suomessa myytävät simpukat ovat parhaimmillaan, kun kuukauden englanninkielisestä nimestä löytyy r-kirjain: syyskuusta huhtikuuhun. Oikeaoppinen nappaa simpukka-annoksesta ensimmäisen simpukan tyhjäksi haarukalla ja käyttää tämän jälkeen tuota tyhjää simpukkaa pihtinä muiden simpukoiden tyhjennykseen. Parhaimmillaan herkku on konstailemattomassa (ja jopa hieman värittömän näköisessä) viini-valkosipuli-persilja-öljy –liemessä. Voilà! Myöhemmin syksyn saapuessa, Suomen simpukkakauden alkaessa, lupaan jakaa sahramisen simpukkareseptin.
Loma ei vaadi shampanjaa ja ostereita (vaikka näissäkään mitään vikaa ei ole!). Loma on kiireettömyyttä, nautiskelua ja rentoutumista. Erikoistumista iisisti ottamiseen: nautiskeluun ja pieniin hetkiin. Eilen pienen kylän sivukujan takaa löytyvässä ravintolassa menu tuotiin silmiemme eteen tuolille asetettavalla taululla. Tunnelmaa oli myös luomassa ravintolan oma maskotti. Ruoka oli konstailematonta ranskalaisruokaa sävytettynä aasiatwistillä. Miam miam!
Acoustic Bar
AG
Ahvenanmaa
Anton&Anton
avokado
B.A.R.
Bagarstugan
Barobao
bastogne
Birgittahernesaari
brunssi
caesar
camembert
chili
currywurst
daim
dijon
ellematochvin
Farmors café
fenkoli
fiilis
filonyytit
Fishmarket
Flippin' burgers
fondue
gin & tonic
Glorianruokajaviini
granaattiomena
grilli
Göteborg
hapanlohi
helangår
Helsinki
herkkumurena
Herkkunuotta
herkkusuu
Huber
hummeri
hunaja
Högsåra
Indigo
jauheliha
juustokakku
kala
kampasimpukat
kananmuna
karitsa
KaruIzakaya
kasvisruoka
kateenkorva
katkaravut
Kauppahalli
kesäkurpitsa
kikherneet
kokkikirjat
komero
kuha
kuningasrapu
kurpitsa
kurpitsakeitto
lasagne
Lausanne
Le Rouge Stockholm
lempimaut
liemi
lohi
lounas
maa-artisokka
malmgårdin kartano
mansikka
Mariehamn
mathildedalin kyläleipuri
Mellqvist caffe bar
Micke Björklund
Milano
moelleux au chocolat
moules
muna
Muru
mäti
mössö
NewYork
Norden
nyhtöliha
oeufs en cocotte
opaliina
osterit
parsa
pasta
perjantai
peruna
pesto
pihvi
piparjuuri
pizza
porkkana
possupata
Pub Niska
Pubologi
Puljonki
puolukka
purjoperunakeitto
Rachel Khoo
raparperinyytit
Rapu
rapukakut
rapuneula
risotto
Rooma
ruhonosat
räkfrossa
röra
saaristo
salsa
samosat
Sandro
Sasso
shamppanja
silakka
silmusalaatti
simpukat
sisustus
sitruuna
Smakbyn
Sorri
spagetti
steambun
Stockholm
Street Gastro
suklaa
suolakinuski
surlax
sushi
Sushi Koyama
Sushibar&Wine
Syrat
taco
Tampere
tartar
tataki
thaisalaatti
treffit
Tukholma
Turku
vege
vesimeloni
Where chefs eat
Zinnkeller
Åbo
Åland
28.6.2013
14.6.2013
Lukeminen kannattaa aina.
Uuden kielen oppiminen helpottuu lukemalla. Lukeminen ei ehkä alkuun ole helppoa, päinvastoin, se on tahmaista, takkuista ja hermoja raastavaa. Kaikkia sanoja ei ymmärrä: muutaman voi ehkä hypätä yli, mutta jossain kohtaa pitää joko hakea sanakirja tai luovuttaa. Yhtäkkiä homma kuitenkin helpottuu. Jonkun toisen tekemistä valmiista lauseista oppii lauserakenteita huomaamattaan. Yhtäkkiä alkaa ymmärtää kuulemaansa ja lukemaansa, ja innostuu. Haluaa lukea lisää.
Monen muun asian kanssa hermoilen ja tunnustaudun jopa perfektionistiksi. Kielten kanssa uskallan kuitenkin kylmäpäisesti heittäytyä puhumaan kieltä, josta tuskin tiedän kahta verbiä enempää. Kun osaa muutamaa eurooppalaista kieltä, voi ainakin yrittää vääntää jo osaamistaan sanoista toisen kielen muotoisia. Hymyllä ja haparoivalla paikalliskielellä voittaa yleensä hyvää palvelua.
Ruoanlaiton oppiminen helpottuu sekin lukemalla, katsomalla, kuuntelemalla ja yrittämällä itse. Alkuun se on tahmaista, takkuista ja hermoja raastavaa. Reseptit vilisevät hienoja sanoja, joita ei oikein voi hypätä yli, jos meinaa saada jotain aikaiseksi. Lukemalla pääsee kuitenkin jyvälle kokkauksen kieliopista; yhteensopivista mauista ja mittasuhteista. Hetken kuluttua oma pää alkaa ideoida ja ymmärtää. Lisäksi, tekstintäyteisessä maailmassa, ruokakirjat vievät meidät usein lapsenomaiseen kuvakirjamaailmaan, jossa voi selailla kuvia ihan lukemattakin. Nälkähän siinä tulee, mutta minkäs teet!
Pienestä sisälläni asuvasta kielipoliisista huolimatta olen sitä mieltä, että uuden kielen oppimisessa tärkeintä ei ole, että kaikki menee kirjojen ja kansien mukaan. Tärkeintä on kommunikoida ja haastaa itseään, oppia uutta. Sama pätee ruoanlaittoon. Homma on kuitenkin hitsin paljon helpompaa, jos omaa jonkun perustan, jolle luoda taidot. Ranskalaisen klassisen keittiön kieliopista pääsee hyvin alkuun kirjalla Ranskalaisen keittiön salaisuudet.
Kirja ei herätä sisäistä kokkia kuvillaan. Kansien väliin piiloutuu kuitenkin mitä upeimpia, mutta järjettömän yksinkertaisia reseptejä, joilla hurmaat vieraan kuin vieraan. Vaikkapa tämä Potage Parmentier eli purjo-perunakeitto (varoitin jo ensimmäisessä postissani, oma versioni ei ihan täysin ole kirjan mukainen):
450gr kuorittuja perunoita viipaleina
450gr purjoviipaleita/keltasipulia (itse käytän sekaisin molempia)
1 valkosipulin kynsi
2 l vettä
suolaa, pippuria
2 dl kermaa ja nokare voita
3rkl ruohosipulia
Keitä kasvikset pehmeäksi suolatussa vedessä kansi raollaan 50 minuuttia. Survo ne siivilän läpi, mausta. Ennen tarjoilua kuumenna keitto kiehumispisteeseen, sekoita joukkoon kerma ja nokare voita. Koristele ruohosipulilla. Testaa alkukeittona, ja laita vieraasi arvailemaan sisältöä. Kukaan ei arvaa, kuinka helpolla herkkuja saa aikaan!
Kotimme pursuaa kokkikirjoja. Niitä löytyy yläkerran kirjahyllystä, yöpöydiltä ja milloin mistäkin. Tärkeimmät on koottu keittiön läheisyyteen. Kirjojen lisäksi olen ruokalehtien suurkuluttaja. Oma pitkäaikainen suosikkini on Ruotsissa alun perin bongaamani Elle mat&vin. Lehteä löytää Stockalta, ja sen saa myös tilattua kotiin. Lehti toimii muuten samalla mieheni ruotsin oppikirjana: on paljon kivempaa oppia kieltä, kun saa lukea kielioppikirjan sijaan aiheesta, josta on kiinnostunut!
Loppuun vielä yksinkertaisen upea ranskisvinkki: Osta camembert. Ota kansi ja muoviosat pois. Pistele pinta haarukalla. Ripottele päälle tuoretta timjamia, pikkuriikkinen ripaus sokeria/hieman hunajaa ja loraus valkoviiniä (rosekin käy) niin, että pintaan jää pieni pinta viiniä. Paista uunin keskiosassa (200astetta) tai grillissä (hieman liekistä sivussa) kunnes juusto on kuumaa kauttaltaan. Tarjoa revityn maalaisleivän/patongin kera. Unohda haarukat ja veitset. Ota pala revittyä leipää käteen, ja kaapaise sillä juuston keskeltä. Mums.
Monen muun asian kanssa hermoilen ja tunnustaudun jopa perfektionistiksi. Kielten kanssa uskallan kuitenkin kylmäpäisesti heittäytyä puhumaan kieltä, josta tuskin tiedän kahta verbiä enempää. Kun osaa muutamaa eurooppalaista kieltä, voi ainakin yrittää vääntää jo osaamistaan sanoista toisen kielen muotoisia. Hymyllä ja haparoivalla paikalliskielellä voittaa yleensä hyvää palvelua.
Ruoanlaiton oppiminen helpottuu sekin lukemalla, katsomalla, kuuntelemalla ja yrittämällä itse. Alkuun se on tahmaista, takkuista ja hermoja raastavaa. Reseptit vilisevät hienoja sanoja, joita ei oikein voi hypätä yli, jos meinaa saada jotain aikaiseksi. Lukemalla pääsee kuitenkin jyvälle kokkauksen kieliopista; yhteensopivista mauista ja mittasuhteista. Hetken kuluttua oma pää alkaa ideoida ja ymmärtää. Lisäksi, tekstintäyteisessä maailmassa, ruokakirjat vievät meidät usein lapsenomaiseen kuvakirjamaailmaan, jossa voi selailla kuvia ihan lukemattakin. Nälkähän siinä tulee, mutta minkäs teet!
Pienestä sisälläni asuvasta kielipoliisista huolimatta olen sitä mieltä, että uuden kielen oppimisessa tärkeintä ei ole, että kaikki menee kirjojen ja kansien mukaan. Tärkeintä on kommunikoida ja haastaa itseään, oppia uutta. Sama pätee ruoanlaittoon. Homma on kuitenkin hitsin paljon helpompaa, jos omaa jonkun perustan, jolle luoda taidot. Ranskalaisen klassisen keittiön kieliopista pääsee hyvin alkuun kirjalla Ranskalaisen keittiön salaisuudet.
Kirja ei herätä sisäistä kokkia kuvillaan. Kansien väliin piiloutuu kuitenkin mitä upeimpia, mutta järjettömän yksinkertaisia reseptejä, joilla hurmaat vieraan kuin vieraan. Vaikkapa tämä Potage Parmentier eli purjo-perunakeitto (varoitin jo ensimmäisessä postissani, oma versioni ei ihan täysin ole kirjan mukainen):
450gr kuorittuja perunoita viipaleina
450gr purjoviipaleita/keltasipulia (itse käytän sekaisin molempia)
1 valkosipulin kynsi
2 l vettä
suolaa, pippuria
2 dl kermaa ja nokare voita
3rkl ruohosipulia
Keitä kasvikset pehmeäksi suolatussa vedessä kansi raollaan 50 minuuttia. Survo ne siivilän läpi, mausta. Ennen tarjoilua kuumenna keitto kiehumispisteeseen, sekoita joukkoon kerma ja nokare voita. Koristele ruohosipulilla. Testaa alkukeittona, ja laita vieraasi arvailemaan sisältöä. Kukaan ei arvaa, kuinka helpolla herkkuja saa aikaan!
Kotimme pursuaa kokkikirjoja. Niitä löytyy yläkerran kirjahyllystä, yöpöydiltä ja milloin mistäkin. Tärkeimmät on koottu keittiön läheisyyteen. Kirjojen lisäksi olen ruokalehtien suurkuluttaja. Oma pitkäaikainen suosikkini on Ruotsissa alun perin bongaamani Elle mat&vin. Lehteä löytää Stockalta, ja sen saa myös tilattua kotiin. Lehti toimii muuten samalla mieheni ruotsin oppikirjana: on paljon kivempaa oppia kieltä, kun saa lukea kielioppikirjan sijaan aiheesta, josta on kiinnostunut!
Loppuun vielä yksinkertaisen upea ranskisvinkki: Osta camembert. Ota kansi ja muoviosat pois. Pistele pinta haarukalla. Ripottele päälle tuoretta timjamia, pikkuriikkinen ripaus sokeria/hieman hunajaa ja loraus valkoviiniä (rosekin käy) niin, että pintaan jää pieni pinta viiniä. Paista uunin keskiosassa (200astetta) tai grillissä (hieman liekistä sivussa) kunnes juusto on kuumaa kauttaltaan. Tarjoa revityn maalaisleivän/patongin kera. Unohda haarukat ja veitset. Ota pala revittyä leipää käteen, ja kaapaise sillä juuston keskeltä. Mums.
13.6.2013
Alkupalat
Puhun ruoasta. Luen ruoasta. Nautin sen tekemisestä. Vielä enemmän syömisestä. Joten miksi en myös kirjottaisi? Kuulun ryhmään, joka ilahduttaa, ihmetyttää ja varmasti myös ärsyttää osaa tuttavistaan jatkuvalla ruoasta intoilulla. Siispä blogi ruoasta ja sen tuomista elämyksistä, ravintoloista ja niiden löytämisestä, resepteistä, ruokamatkoista, arjesta ja juhlasta, retkistä ja retkieväistä.
Olen foodie. Ehkä vähän hifistelijäkin. Ilman arkimuonaa ei kuitenkaan olisi juhlaruokaa. Patonki, hyvä juusto, hedelmät tai muu pikkuruoka upeassa maisemassa voittaa tähtiravintolat. Kräftis samoin. Trangiaruoan kuuluu vähän polttaa kieltä. Omalla matkallani olen iloinnut idiootin lailla kaksitikkuisesta mehujäästä (tämä hiiieman nuorempana!), kulkenut kaupungin katuja väsyneenä päätyen lopulta aivan väärään paikkaan, ja päinvastoin, vähän vahingossa eksynyt typötyhjän italialaiskylän kujan päässä piiloutuvaan upeaan ravintolaan. Nauttinut lasillisen ylihinnoiteltua shampanjaa Bangkokin kattojen yllä. Saanut painotusvinkkejä ääntämiseeni puolihampaattomalta italialaismummelilta tilatessani häränlihaa kyläkaupan tiskillä. Iloinnut kotikaupunkini bistroutumisesta. Löytänyt täydellisen porkkanakakkureseptin. Polttanut kastikkeet pohjaan kerran jos toisenkin. Kyllä, sitäkin tapahtuu. Äitini muistaa aina kertoa siitä, miten lapsena laitoin tulikuuman suklaakiisselin lasikulhoon ja tämän jäähtymään lumihankeen. Räks. Olen myös itsepintaisen uppiniskainen reseptien laiskalukija. Käytän niitä ohjenuoranani, mutta leipomuksia lukuun ottamatta onnistun aina lisäämään niihin jotain omaa.
En suostu mainitsemaan yhtä lempiruokaa tai -ravintolaa. Tällä viikolla olen fiilistellyt uutta japanilaista bistroa kotikulmilla (testataan perjantaina) ja tulevan viikon lounaita (erityisesti L’Étoile Blanchen sashimisalaattia!) Lausannessa. Kadun toisella puolella keskellä sveitsiläiskaupunkia näkyy muuten sisustusliike Pirkko, jonka omistaja on – yllätysyllätys – suomalainen Pirkko!
Matkailua ja ruokaa parempaa yhdistelmää saa hakea. Ruoanlaittokin on matka - parhaimmillaan kaikkia aisteja hivelevä sellainen! Risoton valmistus on minulle aina henkinen prosessi sellerin rapsahtelevasta leikkuuäänestä ja soffritton pehmenemisestä puulusikan alla viinin tuomaan sihinään ja lämpimään tuulahdukseen pannulta. Parhaimmillaan matka on nähdessäni ja kuullessani syöjien nauttivan ateriasta. Olkoon tämä blogikin matka. Tervetuloa mukaan!
Ammi
ps. Blogin nimi juontaa muuten ”juurensa” yhdestä lempiraaka-aineistani, piparjuuresta, kaksikielisenä. Tuon niminen blogi oli kuitenkin jo olemassa, joten kopioinnin sijaan jätin juuret pois. Sanaksi muodostui PiparPeppar, joka sopivasti vääntyy pippuriksi islanniksi ja ruotsiksi. Ei hassumpaa tekstien takana lymyilevä foodie huomioon ottaen!
Olen foodie. Ehkä vähän hifistelijäkin. Ilman arkimuonaa ei kuitenkaan olisi juhlaruokaa. Patonki, hyvä juusto, hedelmät tai muu pikkuruoka upeassa maisemassa voittaa tähtiravintolat. Kräftis samoin. Trangiaruoan kuuluu vähän polttaa kieltä. Omalla matkallani olen iloinnut idiootin lailla kaksitikkuisesta mehujäästä (tämä hiiieman nuorempana!), kulkenut kaupungin katuja väsyneenä päätyen lopulta aivan väärään paikkaan, ja päinvastoin, vähän vahingossa eksynyt typötyhjän italialaiskylän kujan päässä piiloutuvaan upeaan ravintolaan. Nauttinut lasillisen ylihinnoiteltua shampanjaa Bangkokin kattojen yllä. Saanut painotusvinkkejä ääntämiseeni puolihampaattomalta italialaismummelilta tilatessani häränlihaa kyläkaupan tiskillä. Iloinnut kotikaupunkini bistroutumisesta. Löytänyt täydellisen porkkanakakkureseptin. Polttanut kastikkeet pohjaan kerran jos toisenkin. Kyllä, sitäkin tapahtuu. Äitini muistaa aina kertoa siitä, miten lapsena laitoin tulikuuman suklaakiisselin lasikulhoon ja tämän jäähtymään lumihankeen. Räks. Olen myös itsepintaisen uppiniskainen reseptien laiskalukija. Käytän niitä ohjenuoranani, mutta leipomuksia lukuun ottamatta onnistun aina lisäämään niihin jotain omaa.
En suostu mainitsemaan yhtä lempiruokaa tai -ravintolaa. Tällä viikolla olen fiilistellyt uutta japanilaista bistroa kotikulmilla (testataan perjantaina) ja tulevan viikon lounaita (erityisesti L’Étoile Blanchen sashimisalaattia!) Lausannessa. Kadun toisella puolella keskellä sveitsiläiskaupunkia näkyy muuten sisustusliike Pirkko, jonka omistaja on – yllätysyllätys – suomalainen Pirkko!
Matkailua ja ruokaa parempaa yhdistelmää saa hakea. Ruoanlaittokin on matka - parhaimmillaan kaikkia aisteja hivelevä sellainen! Risoton valmistus on minulle aina henkinen prosessi sellerin rapsahtelevasta leikkuuäänestä ja soffritton pehmenemisestä puulusikan alla viinin tuomaan sihinään ja lämpimään tuulahdukseen pannulta. Parhaimmillaan matka on nähdessäni ja kuullessani syöjien nauttivan ateriasta. Olkoon tämä blogikin matka. Tervetuloa mukaan!
Ammi
ps. Blogin nimi juontaa muuten ”juurensa” yhdestä lempiraaka-aineistani, piparjuuresta, kaksikielisenä. Tuon niminen blogi oli kuitenkin jo olemassa, joten kopioinnin sijaan jätin juuret pois. Sanaksi muodostui PiparPeppar, joka sopivasti vääntyy pippuriksi islanniksi ja ruotsiksi. Ei hassumpaa tekstien takana lymyilevä foodie huomioon ottaen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)