Puhun ruoasta. Luen ruoasta. Nautin sen tekemisestä. Vielä enemmän syömisestä. Joten miksi en myös kirjottaisi? Kuulun ryhmään, joka ilahduttaa, ihmetyttää ja varmasti myös ärsyttää osaa tuttavistaan jatkuvalla ruoasta intoilulla. Siispä blogi ruoasta ja sen tuomista elämyksistä, ravintoloista ja niiden löytämisestä, resepteistä, ruokamatkoista, arjesta ja juhlasta, retkistä ja retkieväistä.
Olen foodie. Ehkä vähän hifistelijäkin. Ilman arkimuonaa ei kuitenkaan olisi juhlaruokaa. Patonki, hyvä juusto, hedelmät tai muu pikkuruoka upeassa maisemassa voittaa tähtiravintolat. Kräftis samoin. Trangiaruoan kuuluu vähän polttaa kieltä. Omalla matkallani olen iloinnut idiootin lailla kaksitikkuisesta mehujäästä (tämä hiiieman nuorempana!), kulkenut kaupungin katuja väsyneenä päätyen lopulta aivan väärään paikkaan, ja päinvastoin, vähän vahingossa eksynyt typötyhjän italialaiskylän kujan päässä piiloutuvaan upeaan ravintolaan. Nauttinut lasillisen ylihinnoiteltua shampanjaa Bangkokin kattojen yllä. Saanut painotusvinkkejä ääntämiseeni puolihampaattomalta italialaismummelilta tilatessani häränlihaa kyläkaupan tiskillä. Iloinnut kotikaupunkini bistroutumisesta. Löytänyt täydellisen porkkanakakkureseptin. Polttanut kastikkeet pohjaan kerran jos toisenkin. Kyllä, sitäkin tapahtuu. Äitini muistaa aina kertoa siitä, miten lapsena laitoin tulikuuman suklaakiisselin lasikulhoon ja tämän jäähtymään lumihankeen. Räks. Olen myös itsepintaisen uppiniskainen reseptien laiskalukija. Käytän niitä ohjenuoranani, mutta leipomuksia lukuun ottamatta onnistun aina lisäämään niihin jotain omaa.
En suostu mainitsemaan yhtä lempiruokaa tai -ravintolaa. Tällä viikolla olen fiilistellyt uutta japanilaista bistroa kotikulmilla (testataan perjantaina) ja tulevan viikon lounaita (erityisesti L’Étoile Blanchen sashimisalaattia!) Lausannessa. Kadun toisella puolella keskellä sveitsiläiskaupunkia näkyy muuten sisustusliike Pirkko, jonka omistaja on – yllätysyllätys – suomalainen Pirkko!
Matkailua ja ruokaa parempaa yhdistelmää saa hakea. Ruoanlaittokin on matka - parhaimmillaan kaikkia aisteja hivelevä sellainen! Risoton valmistus on minulle aina henkinen prosessi sellerin rapsahtelevasta leikkuuäänestä ja soffritton pehmenemisestä puulusikan alla viinin tuomaan sihinään ja lämpimään tuulahdukseen pannulta. Parhaimmillaan matka on nähdessäni ja kuullessani syöjien nauttivan ateriasta. Olkoon tämä blogikin matka. Tervetuloa mukaan!
Ammi
ps. Blogin nimi juontaa muuten ”juurensa” yhdestä lempiraaka-aineistani, piparjuuresta, kaksikielisenä. Tuon niminen blogi oli kuitenkin jo olemassa, joten kopioinnin sijaan jätin juuret pois. Sanaksi muodostui PiparPeppar, joka sopivasti vääntyy pippuriksi islanniksi ja ruotsiksi. Ei hassumpaa tekstien takana lymyilevä foodie huomioon ottaen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti