11.1.2014

Rullaati rullaati - sååsissa sen salaisuus

Tulihan sitä lunta. Ja täällä tehdään kevätrullia.

Olen useimmiten popsinut aasialaiset kääryleet fritattuina, mutta muistin nähneeni erinäisissä ruoanlaitto-ohjelmissa rullia myös ihan sellaisenaan syötynä. Aasialaisteemaan tarvittiin sopiva alkupala, joten tuumasta toimeen ja kaupasta kevätrullalevyjä. Koska itse rullat ovat lähinnä ei-minkään-makuisia, ja pidin myös täytteen simppelinä, pyöräytin dipeiksi chili- ja soijasååsit.


Valmista ensin sååsit.
Soijadippiin tarvitset: puoli desiä soijaa, puoli teelusikallista sokeria, puoli ruokalusikkaa 12% etikkaa ja puoli teelusikallista raastettua inkivääriä. Sekoita soija, sokeri ja etikka, ja sekoita niin, että sokeri liukenee. Lisää inkivääri.

Chilidippiin (josta muuten pitivät ei-tulisestakin ruoasta pitävät!) tarvitset puolikkaan punaisen chilin, puolikkaan salottisipulin, puoli ruokalusikkaa etikkaa, kaksi ruokalusikallista sokeria ja kolme ruokalusikallista vettä. Hienonna chili ja sipuli ja sekoita yhteen muiden aineiden kanssa.

Valmista täytteet. Suikaloi vihannekset ohuiksi ja revi salaatti. Kiehauta riisinuudelit. Täytteen kanssa voi antaa mielikuvituksen lentää. Tällä kertaa käytin itse salaattia, porkkanaa, retikkaa, katkarapuja, nuudeleita ja korianteria. Sisään voisi laittaa vaikkapa ulkofilepihvin suikaleita tai mitä nyt mieleen juolahtaa.

Ota keittiöliina ja kostuta se. Levitä pöydälle rullien tekoalustaksi.

Kevätrullalevy on läpikuultavan vaalea muovimainen lätty. Se on tehty riisistä, eli sopii keliaakikoillekin. Levyt löytyvät todennäköisimmin ruokakaupan aasiahyllystä.

Ennen täyttämistä liota levyä kuumassa vedessä (kiehauta vesi ja anna jäähtyä niin, että kätesi kestävät kuumuuden). Kymmenen sekunnin liotus tekee levyn nuudelimaisen lötköksi. Aseta liotettu levy keittiöliinalle.

Asettele täytteet keskiosaan. Rullaa ja puolessa välissä käännä päät sisään. Rullaa loppuun asti. Liota seuraava levy ja jatka samaan malliin. Tarjoa heti.
Rullaati rullaati. Vieraiden muminasta päätellen alkupala sååseineen meni nappiin. Kaksi eri kastiketta toi mukavaa vaihtelua, ja vieraat keskustelivatkin innokkaasti siitä, kumpi oli himpun toista parempi!