21.5.2016

Vaikka kauppahallista

VAIKKA kaikenmaailman plop-etu-pisteitä arkiostoksista kertyykin, nautin siitä, että saan kerättyä aterian ainekset yrittäjiltä - mieluiten yhdestä paikasta. Turun kauppahalli on perheemme kantapaikka niin lauantailounaiden nauttimiseksi kuin kotona tehtävien herkkuaterioiden löytämiseksi.

VAIKKA nautin ruoanlaitosta, ammattilaisten valmiiksi preppaamat ainekset tekivät perjantaista iisin. Sorrin salaattia ja maustevihanneksia kera Herkkunuotan ravunpyrstöjen, tunan sekä wasabimajoneesin. Aineet hallista, grilli kuumaksi, lautaset pöytään – valmis.

Ja VAIKKA yksityisen yrittäjän tukemisesta ei tässä viimeisessä jakeessa olekaan kyse, on hyvä, että hallista saa noudettua myös lasintäytteet. Mitäpä jos suuntaisit kauppahalliin tai torille markettiarjen maustamiseksi?

1.5.2016

Murena - herkkusuun osoite

Bloggaajalle sattuu ja tapahtuu. Kun taloyhtiössä asuu (ainakin) kolme bloggaajaa, saattaa löytää itsensä naapurin rouvien joukossa automatkalta Saloon juhlistamaan ruoka-alan yrittäjää. Yrittäjyys on aina hatunnoston arvoinen asia, mutta erityisen mieltälämmittävää on tavata yrittäjä, josta hehkuu into omaan tekemiseensä.

Salossa on viiden vuoden ajan toiminut Herkku ja Lahja Murena Oy , jota luotsaa lämminhenkinen ja ruokaan upean simppelin asenteen omaava Miina joukkoineen. Murenaan on koottu tuotteita, joita on ilo katsoa, hypistellä ja ostaa.


Blogi-illassa meille esittäytyivät tuottajat, kuten Mathildedalin kyläleipuri, Malmgårdin kartano ja kesäkahvila Opaliina. Saimme ensikäden tietoa muun muassa upeista kotimaisista tuotteista, vinkkejä kesämatkailuun, brunsseiluun, kodinhoitoon ja vaikka mihin. Malmgårdin kartanon edustaja kertoi kotimaisista viljalajikkeista, ja ainakin allekirjoittaneen viljamaailma laajeni aika tavalla. Lupaan kevään ja kesän aikana perehtyä käyttämään kotimaisia viljoja salaatteihin tai muihinkin herkkuihin!


Herkkutarjoilujen lomassa Piparpeppar pyydysti koriinsa kotimaisia ja ulkomaisia herkkuja, liinavaatehoitoaineita, pieniä kodintuliaisia ja vaikka mitä! Sekä tietysti, Miinan suosituksesta maailman parasta pestoa. Pestoa ei muuten aina tarvitse käyttää niin, että koko ruoka on yhtä pestoa: napauta pesto marinadiksi kesägrillauksille tai mascarponen sekaan levitteeksi hyvälle leivälle.

Tarvitsetpa sitten herkkuja tai lahjoja niin lapsille kuin aikuisille, Murena on ehdottomasti visiitin väärti. Turku hoi: Saloon ei ole pitkä matka hurauttaa valoisina kevät- ja kesäiltoina. Kaupungissahan on tunnetusti myös hyviä vaateliikkeitä - mutta käynti ihan vain Murenankin vuoksi kannattaa. Tutustu myös kiireisen viikon hulabaloota helpottavaan Perjantaikassiin resepteineen ja raaka-aineineen. Saloonkaan asti ei tarvitse lähteä - verkkokauppa on auki. Mainitse toukokuun ostoksia tehdessä koodi Piparpeppar10, niin saat 10% alennuksen.

Ps. Muista piipahtaa kesällä lähituottajien luona. Kysyvä ei tieltä eksy, joten saatat päästä kurkistamaan kulissienkin taakse. Yrittäjien tarinat on tehty kuultaviksi ja inspiraatiota antaviksi.