22.12.2013

Joulunpunaisia helmiä

Myrsky tuivertaa mereltä PiparPepparin kodin ikkunoihin. Lähistön männyt huojuvat tuuleen taipuen jo ties kuinka monennetta kertaa vuonna 2013. Ulkona näyttää olevan enemmän lokakuu kuin joulu. Sään tehdessä temppujaan on paras kerätä jouluntunnelmaa kaikesta muusta. Joululauluista. Kodin pynttäyksestä. Kaikesta punaisesta. Vaikkapa ihan kourallisesta granaattiomenan helmiä. Pimeän talven voimaannuttavimmasta herkusta.


Granaattiomena on nimensä mukaisesti omenan kokoinen ja tuntuinenkin. Vahvan vahakiiltoinen punakuori kätkee kuitenkin sisäänsä pieniä ja punaisia, äärettömän terveellisiä ja herkullisia helmiä. Niiden tavoittamiseen on kaksi tapaa. Nopeampi ja sotkuisempi versio on halkaista omppu puoliksi ja mäiskiä puolikkaan ulkokuorta vaikkapa puulastalla. Suurin osa helmistä tippuu näin lautaselle. Osa lentää minne sattuu. Unohda lempipaitasi tätä tehdessä. Granaattiomenan helmien räjähtäessä väri tarttuu ja on pysyvää. Paras tapa päästä tahrasta eroon on kaataa (kankaan niin salliessa) kuumaa vettä tahralle. Heti.


Hitaampi, vähemmän aggressiivinen ja taitavampi tapa on kovertaa granaatin kuvassa näkyvä iso sokka pois pienellä veitsellä. Sitten veitsellä vuolla pienempi napa ympäristöineen pois. Varoa vuolemasta niin syvälle, että osuu punaiseen sisukseen. Tämän jälkeen vetää pienet (ei syvät!) viillot navalta navalle pitkin omenan harjanteita. Viiltojen jälkeen tarttua omenaan kaksin käsin ja vetää lohkot erilleen. Tämän jälkeen hellin mutta varmoin käsin napsia helmet talteen. Aikaa vievää, mutta vaivan arvoista. Lisäksi vähän vähemmän sotkuista kuin tuo ensin esitelty halkaise ja mäiski –tapa.

Granaattiomena sopii salaatin joukkoon (erityisesti fetan tai vaikkapa halloumin seuraksi). PiparPepparin oma lemppari on sekoittaa helmiä kreikkalaiseen jugurttiin hunajan kera. Paksun jugurtin ja makean hunajan valmiiksi herkku yhdistelmä saa pientä ekstraa suussa mukavasti poksahtelevista makeaa mehua sisältävistä granaattiomenan helmistä. Täydellinen aamuherkku pimeän talven aamuihin!

Jouluntunnelmaa ja PiparPepparin piparjuurisia, kalaisia ja poroisia jouluherkkuja luvassa huomenna.