20.11.2013

Täydellinen perjantaispagetti: nopeaa luksusta

Keskiviikon kohdalla viikonloppu alkaa häämöttää edessä. Älä enää mieti, mitä tekisit viikonloppuna: vastaus on tässä.


Jos pidät simpukoista, tulet rakastamaan tätä ruokaa. Jos et erikoisemmin pidä simpukoista, mutta meren maku on silti sydämen lähellä, osta muutama simpukka maustamaan ruoka ja syö se ilman simpukoita. Tai maista muutamaa, saatat yllättyä.

Olen pitänyt ohjenuoranani maistaa minulle etäisempiä makuja kerran vuodessa. Maku muuttuu kummasti. Olen tähän mennessä tavannut vain yhden ruoka-aineen, josta oikeasti en pidä edes vuosien jälkeen. Vielä kymmenen vuotta sitten oli ruoka-aineita, joita kyllä kohteliaasti söin, mutta joista en erityisemmin pitänyt. Reilu parikymppisenä löysin avokadon, fetan, vuohenjuuston ja oliivit. Vähän myöhemmin sienet. Yksi näistä vähitellen rakkaiksi tulleista tutuistani ovat simpukat.


Vaikka suhde simpukoihin ei syttynyt kertanäkemältä, on suhtautumiseni simpukoihin tätä nykyä tosirakkauden kaltainen. Viime perjantaina käväisin kauppahallissa, ja jotenkin kassiini löytyi puolen kilon verran pikkusimpukoita. Harmaanvaaleita, kivenomaisia pikkujättiläisiä. Lapsuuteni Italiassa äiti söi aina spagettia vongoleiden kera, joten sillä mentiin myös marraskuisena perjantaina. Tätä yksinkertaista merellistä reseptiä kannattaa kokeilla. Hanki simpukat tuoreina. Suuntaa kauppahalliin tai hyvin varusteltuun ruokakauppaan.

Kahden-kolmen hengen annokseen tarvitset näitä:
oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
pieni pätkä punaista chiliä
2,5dl valkoviiniä
puoli kiloa simpukoita
300g spagettia
suolaa, pippuria
ruukku lehtipersiljaa

Pese vongolet ja kopauta avautuneet pöytää vasten. Jos simpukka ei mene kiinni, heitä se roskiin. Laita spagetit kiehuvaan veteen. Kun keittoajasta on 5 minuuttia jäljellä, kuumenna paistinpannu. Pannun kuumettua kaada siihen oliiviöljyä ja lisää hienonnetut valkosipulit ja chilit. Parin minuutin kuluttua lisää simpukat ja valkoviini. Peitä kannella. Valuta spagetit. Kun simpukat ovat kiehuneet noin 4 minuuttia, avaa kansi ja lisää spagetit. Kääntele sekaisin. Mausta. Lisää persilja. Tarjoa heti.


Chilin voi jättää pois. Voit myös lisätä reseptiin tomaattia. Suosittelen kirsikkatomaatteja tai tavallista tomaattia kuutioituna hvyin pieneksi (poista tavallisista tomaateista sisus). Lisää ne juuri ennen simpukoita. Jos juttelet italialaisten kanssa, heillä on todennäköisesti hyvin vahva mielipide siitä, kuuluuko reseptiin tomaattia vai ei. Semmoista se on – ruoka herättää tunteita.

14.11.2013

Syksyinen pata, keitto ja flunssankarkotusjuoma

Harmaata, sadetta ja myrskytuulta. Syksy. Lämmittävien patojen, keittojen ja juomien aika on täällä. PiparPeppar latoo tähän tekstiin yhden kutakin edellä mainituista. Aloitetaan padasta: kun viimeksi höpisin kasvisruoasta, nyt jotain muuta. Jos noudat kasvislinjaa, siirry muutama kappale alemmas keitto-osuuteen.


500g possun sisäfileetä, pari pitkää salamipatukkaa (tai minisalamia), kolme bratwurstia
jauhoja, vähän paprikajauhetta ja mustapippuria leivittämiseen
pari eriväristä paprikaa
minimaustekurkkuja
pari desiä hapankaalia
3dl kermaa
4 dl lihalientä
persiljaa silputtuna

Kierittele possunfileviipaleet jauhoissa, paprikajauhossa ja pippurissa. Paista possut ja makkarat viipaloituna kasarissa.Lisää muut aineet ja anna hautua vajaa puoli tuntia. Lisää persiljasilppu. Tarjoa hyvän sitkoisen leivän tai vaikkapa saksalaisen spätzlen seurana. Valmista!

Sitten keittoa: Maa-artisokkien maku on vailla vertaa. Ne löytyvät kaupastasi todennäköisimmin 500 gramman pussista - se on sopiva määrä tähän ateriaan. Varaa vähän hermoja niiden kuorimiseen: epäsuhtaiset möykyt kun vaativat vähän aikaa. Ota viereen kulho kylmää vettä: artisokka hapettuu eli tummuu nopeasti, joten laita kuoritut palat kylmään veteen odottamaan.
Kaada kattilaan 4dl maitoa ja 2dl kermaa. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lisää joukkoon artisokat paloina. Keitä hiljalleen, kunnes artisokat ovat pehmenneet. Kaada osa nesteestä kulhoon talteen. Soseuta artisokat. Lisää nestettä, kunnes keitto on keittomaista. Koristele ripauksella ruohosipulia.


Jos flunssa kolkuttelee ovella, laita isoon kuppiin pala inkivääriä, vähän rutistettu limelohko mehuineen ja loraus hunajaa. Kaada päälle kiehuvaa vettä. Nauti. Toimii hyvin ilman flunssaakin vaikkapa hapekkaan sadelenkin jälkeen lämmittäjänä!



3.11.2013

Kerran viikossa kasvisruokaa: samosat ja sitruunainen lasagne

Lihaton lokakuu vaihtui marraskuuksi. Ehdit lokakuun mukaan tai et, tarjoaa PiparPeppar kasvisvaihtoehtoja marraskuun viikoille. Useampi ystäväni on kertonut satsaavansa ainakin kerran viikossa kasvisvaihtoehtoon, ehkäpä siinä olisi ideaa?! Ihan kevyillä salaateilla ei ehkä ilmojen kylmetessä kannata pelata, joten PiparPeppar vinkkaa käyttämään mausteita ja juustoa lämmittämään kasvisten makua.

Gordonin kikherne-samosat, lämmikkeinä mausteet

Sekoita 3,5dl jauhoja, ja 1,5 tl suolaa.
Sekoita joukkoon ruokalusikallinen öljyä ja 7 rkl lämpöistä vettä.
Muovaa taikinaksi. Lisää tarvittaessa pari ruokalusikallista vettä.
Vaivaa huolellisesti palloksi ja laita muovikelmussa viileään ainakin puoleksi tunniksi.

Kuumenna pannussa 2 rkl öljyä. Heitä sekaan 1tl garam masalaa, 1/2 tl jauhettua kuminaa ja 1/2 tl kurkumaa. Tiristä puolen minuutin ajan. Sekoita joukkoon raastettu valkosipulin kynsi, 2,5 sentin pala kuorittua ja raastettua inkivääriä, pieni sipuli kuutioituna, ja vihreä chili hienonnettuna. Jos tulisuus ei ole juttusi, jätä chili pois. Kun sipuli muutaman minuutin kuluttua on pehmentynyt, sekoita joukkoon 300g kikherneitä, ripaus suolaa ja 2 dl vettä. Kun vesi on miltei kiehunut pois, lisää 100g sulatettuja pakasteherneitä ja puolikkaan sitruunan mehu. Anna vetäytyä.

Kauli taikina ja leikkaa se neliöiksi, ympyröiksi tai puoliympyröiksi makusi mukaan.
Täytä, painele samosat kiinni. Noin 10cm ympyröinä taikina riittää n. 12een samosaan.
Samosat voi uppopaistaa tai paistaa uunissa.
Tällä kertaa ne tehtiin vähärasvaisemmin uunissa, 10-15 minuuttia 225-asteisessa uunissa.




Rakastan lasagnea, mutta usein lihainenjuustoinen lasagne on liian raskasta. Osin ehkä siksi, että suuni syö enemmän kuin vatsani jaksaa. Minkäs teet, jos ruoka kerran on hyvää. Jos haluat jauhelihalasagnen sijaan testata jotakin raikkaampaa, ota sitruunainen kasvisvinkki tästä! Kokeile eri kasviksia, tässä tämän sunnuntain PiparPeppar -versio:

Kesäkurpitsa-sitruunalasagne, lämmikkeenä juusto

100g voita
1,5 dl jauhoja
7dl maitoa
1,5dl raastettua parmesaania
1 muna
sitruunan kuori ja mehu
2 sellerin vartta hienonnettuna
1 iso sipuli hienonnettuna
kesäkurpitsa
4 porkkanaa
mozzarellaa
basilikaruukku
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
lasagnelevyjä

Bechamel-kastikkeen tekoon tarvitset kaksi kattilaa: esilämmitä maito toisessa kuumaksi (ei ihan kiehuvaksi).
Sulata voi toisessa kattilassa. Kun voi on sulanut, lisää jauhot. Sekoita, anna tiristä hetken. Lisää kuuma maito. Sekoita ja anna paksuuntua. Lisää raastettu parmeasaani, muna ja sitruunan kuori. Sekoita. Oikea bechamel-kastike on raskaasta ulkoasustaan huolimatta kevyen samettista.

Esivalmistele kasvikset:
Kypsennä pannulla sipuli ja selleri. Surrauta basilika lehtineen ja varsineen soseeksi pienen määrän öljyä, sitruunan mehun ja hienonnetun valkosipulin kanssa. Lisää sipulien joukkoon.
Viipaloi kesäkurpitsa pituussuunnassa ohuiksi levyiksi. Paista ne nopeasti pannussa.
Viipaloi porkkanat hyvin ohuiksi lastuiksi.

Ota puhdas kattila ja kiehauta siinä vettä. Esikeitä lasagnelevyjä muutaman minuutin ajan.
Tämä ei ole pakollista, mutta kannattavaa.

Kokoa lasagne:
Lado vuoan pohjalle ensimmäiset levyt. Lado päälle hieman mozzarellaa ja puolet sipuliseoksesta.
Lado päälle porkkanoita ohueksi levyksi. Lisää toinen kerros lasselevyjä.
Lado päälle sipuliseosta ja sen päälle kesäkurpitsat. Lisää vielä kerros lasselevyjä.
Levitä bechamelkastike ja raasta päälle vielä hieman parmesaania.
Paista 180-asteisessa uunissa 45 minuuttia.



Seuraavalla kerralla lämmittävä lenssunkarkoittava iltajuoma ja kasvillisia levitteitä leivän päälle. PiparPepparin perheen uunissa paistuu juuri aviomiehen ensimmäinen otos leivänleivontaan. Tunnelmallista ja höyryävänpehmeää iltaa!